Fivaldi: Palveluportaali

Uutta tulossa 2019 aikana !

Ryhdymme käyttämään Visma ohjelmistotoimittajan FIvaldi-palvelun sähköistä viestintä- ja osakassivustoa.

Olemme Isännöinti-Urassa kehittäneet isännöintitoimistomme toimintatapaa, jonka tueksi ollaan ottamassa Fivaldin palveluportaali -niminen ohjelmisto.

Fivaldin palveluportaali on työkalu viestintään, tiedon hallintaan ja jakamiseen taloyhtiön hallituksen, osakkaiden ja asukkaiden sekä isännöintitoimiston välillä.

Järjestelmästä löydät keskeisiä taloyhtiön dokumentteja mm. tiedotteita, järjestyssäännöt, pelastussuunnitelman ja  yhtiöjärjestyksen, lisäksi hallituksella on nähtävissä mm. hallituspöytäkirjat.

Fivaldin monikanavainen tiedotus tavoittaa henkilön viiden eri kanavan kautta. Käytössä ovat tekstiviestit, sähköposti, mobiili- /osakassivusto, Itellan kirjepostitus. Tiedotteen lähettäminen onnistuu yhdellä kertaa kaikilla valituilla kanavilla. Henkilöt, kuten esimerkiki seniori-ihmiset, joilla ei ole tietokonetta, saavat tiedotteet muun muassa Itellan kirjepostin välityksellä ja/tai SMS -viestillä matkapuhelimeen. Lisäksi heidän omaisilleen voi mennä automaattisesti kopiot kaikista viesteistä.

Palvelu otetaan käyttöön talokohtaisesti vuoden 2019 aikana.